28.11.2015

Handen masennus ja siitä selviytyminen

Olin kuullut joskus puhuttavan siitä että kanikin voi masentua. En ollut koskaan vielä todistanut tätä, tai ainakaan suoranaisesti huomannut koskaan meidän kaneilla. Enkä jotenkin uskonut että kani voisi näyttää tuollaista asiaa niin selkeästi...


Kaikki lähti siitä kun Meemeli menehtyi tänä kesänä. Silloin Tamine ja Hande jäivät asumaan kaksistaan, kun olivat hetken jo tottuneet asumaan kolmistaan Meemelin kanssa. En osaa edelleenkään arvioida kuinka paljon kanit kaipaavat tai ikävöivät kuollutta kaveriaan, mutta suurta muutosta en huomannut, kun olihan Tamilla ja Handella vielä toisensa. Hande kuitenkin vähän laiskistui, kun Taminekaan ei ollut enään kova liikkumaan.

Parin kuukauden päästä toinen suuri suru kosketti meitä kun Tamine jouduttiin lopettamaan. Hande jäi nyt ihan yksin. Olin tosi harmissani Handen yksinäisyydestä, mutta kaikki yritykset totuttaa sitä Biankaan tai Vanttuun menivät jahtaamiseksi ja taisteluksi. Pelkäsin Handen puolesta, onhan sillä jo kohta 8 vuotta ikää, ettei vaan sattuis mitään haaveria totutusvaiheessa. Uuden kanin ottaminenkaan ei oikein ole tullut kyseeseen (edelleen on se tilanne, että kanit asuu isällä), joten Hande on nyt ollut muutaman kuukauden yksin.

Hoksasin aika pian Tamin poismenon jälkeen, että Handesta tuli vieläkin laiskempi, sitä ei kiinnostanut mun seura ollenkaan, ja se viihtyi tosi paljon häkissä. Ajattelin kuitenkin että tuo vaihe menisi ohi ja tein väärin: jäin odottamaan.

Nyt marraskuussa mulla vasta alkoi tulla ajatuksia Handea seuratessa, että voisko kyseessä oikeesti olla jotain masennuksen tyylistä.. Koitin kovasti keksiä Handelle jotain mielekästä puuhaa. Tilasin meille aiemmin pupujen pulmapelinkin, joka on kyllä nykyään kovassa käytössä :) Mutta ei se silloin alussa oikein Handea kiinnostanut.

Onneksi sain lopulta idean; meillä on yläkerrassa yksi huone käyttämättömänä, mun vanha huone. Kaneilta on sinne pääsy kielletty aiemmin siellä olleiden rojujen takia. Päätin kuitenkin päästää Handen käymään siellä, jotta saisi uutta tekemistä.

Ja yllättäin, tuosta päivästä alkaen Hande on ollut ihan eri pupu! :D Sen masennus kaikkosi sen saman tien, ja se tulee joka kerta innolla häkistä juoksemaan, kun tietää pääsevänsä tuonne huoneeseen. En tiedä voisko Hande muistaa tuon huoneen nuoruusajoiltaan, se oli se paikka jossa Hande vietti meillä ensimmäiset kuukautensa. :)

Handesta tuli tän kaiken seurauksena myös seurallisempi ja liikkuvaisempi, sekä omasta mielestäni sen ruokahalu parantui! "Masennusaikana" Handella ilmeni myös hilsettä ja se puhdisti itseään tosi usein, sekin näyttää nyt helpottaneen. (tutkittiin mikroskoopilla Handen hilsenäytettä eikä ainakaan mitään loisia koskaan löytynyt)

Oon niin onnellinen, että Handen masennukseen löytyi hyvä "hoitokeino". Se jää vielä nähtäväksi jääkö Hande loppuelämäkseen yksin, vai voisko vielä päästä kanikaverin kanssa asumaan, mutta nyt on ainakin helpottava nähdä ettei Hande ainakaan kärsi tästä tilanteesta. :) Oon aika varma siitä että se kanikaveri on kuitenkin paras "masennuksenpoistaja", mutta nähtävästi pienillä muutoksillakin voi olla hyötyä vanhan kanin aktivoimiseen!


Ei sattunut oleen kuvia "Handen vikristyshuoneesta" mutta tässä viimeisimpiä kuvia muualta Handesta. :D


25.11.2015

Mukava näyttelypäivä Ylivieskassa!

Lauantaina 21.11. meni koko päivä näyttelymeiningeissä Ylivieskassa! Siellä oli siis Suomen Kaniyhdistyksen näyttely, pet- ja ulkomuotoluokat. Lisäksi minä raahasin mukanani esteitä, ja saimme järjestettyä pienet estehyppykisatkin.

Aamulla oli aikainen herätys, lähdin mun reippaan apulaisen Ninnan kanssa aamulla jo kuuden jälkeen liikkeelle. Haettiin Vanttu ja Bianka kyytiin, ja ajettiin Ylivieskaan kamalassa lumituiskeessa.

Näyttelypaikalle saavuttiin ja sitten rehkittiin pöydät sekä tuolit paikoilleen, laitettiin esterata pystyyn ym. Vaikka meitä oli pieni porukka niin aika äkkiä saatiin koko liikuntakeskus valmiiksi näyttelyitä varten. :)


Lumisateesta ja sen aiheuttamista myöhästyksistä huolimatta, päivä sujui hienosti! Mun vastuualueena oli lähinnä se estehyppypuoli, mutta päädyin sitten assaroimaan pet-kaneja. Tuomarien tauon aikana pidin epävirallisen estehyppykisan. Oli hienoa nähdä kuinka paljon täälläpäin on estehypystä kiinnostuneita omistajia, ja oikein lupaavia estekaneja!
Esteillä kävi myös ensikertalaisia harjoittelemassa, ja oli mukava nähdä että moni kani oppi sinä päivänä hyppimään esteitä. :)

Mulla oli mukana myös ne omat puput pet-luokassa, Vanttu ja Bianka. Senkin puolesta päivä sujui kivasti, Vanttu sai pisteitä
93,5p ja Bianka 94p :) Vanttu sai muistaakseni Kuman yleiskunnosta, Bianka turkista, ja Bianka oli myös PPK4. Vanttu oppi myös hyppiin esteitä :D

Vanttu 93,5p

Bianka 94p







14.11.2015

Kaninäyttely Yliviekassa 21.11.2015

Hei! Jos täällä blogin lukijoista joku sattuu asumaan lähistöllä, niin mainostan varalta..!

Suomen Kaniyhdistys järjestää kaninäyttelyt Ylivieskassa 21.11.2015, eli ensi viikon lauantaina!
Ennakkoilmottautuminen on jo päättynyt, mutta pet-luokkiin pääsee jälki-ilmottautumaan näyttelypäivän aamuna.

Lue lisää näyttelystä SKY:N SIVULTAtai FACEBOOK-SIVULTA

Näyttelyssä on siis ulkomuotoluokat ja pet-luokat. Olen myös tuomassa näyttelypaikalle esteitä, joita saa käydä oman kanin kanssa harjoittelemassa. Pidetään myös epäviralliset estekisat!

Jos kanit, näyttely ja estehyppy kiinnostaa, kannattaa tulla paikanpäälle oman kanin kanssa tai vaikka vain katsomaan!

8.11.2015

Parisuhdeuutisia

Jos vaan meidän pupuilla olis Facebook-profiilit, niin siellä lukis tällä hetkellä Biankan profiilissa näin: "Parisuhteessa henkilön Vanttu kanssa". Jipii!


Varmaan kuukausi kaikkinensa meni totuttelun, tosin välissä pakkaa sekoitti se, että yritin saada myös Handen samaan laumaan. Handesta vaan on tullut vähän vanha yrmy, se ei oikeen viihdy pienten ikiliikkujien kanssa.. Biankan kanssa niillä on välillä melko tulisia taisteluja ollut yhdistettäessä, joten päätin jättää Handen yksin.

Mutta Vantun ja Biankan yhteiselo alkoi lopulta sujua hyvin, ja nyt ne on jo asuneet 24/7 samassa tilassa! Ne on oikeastaan aika täydellinen pupupari, ovat aivan samankokoisia ja molemmat tykkää touhuta ja liikkua paljon. :) Bianka on myös yllättänyt mut kiltteydellään, se on melko hellästi ottanut Vantun vastaan (verrattuna muihin kaneihin joiden kanssa olen Biankaa koittanut tutustuttaa). Ehkä Bianka kokee olevansa vanhempana se pomo, niin sen ei tarvi yrittää isotella Vantulle. Ja Vanttu vaan tykkää niin valtavasti Biksusta. :D









Lisää luettavaa: