25.3.2014

Elämä voittaa! (katso kuvat alla!)

Tuntuu että olen päässyt todistamaan jotain ihmeparantumista.. :D
Jippu on nimittäin pikkuhiljaa kuntoutunut aivan uskomattoman hyvin, ja nyt jo pomppii ja juoksentelee!!

Se, että kani makaa kyljellään/mahallaan kaksi viikkoa, ei vaikuta enään kovin hyvältä. Kyllä mulla oli itselläkin toiveet erittäin vähissä, ja lopettaminen oli ihan hilkulla viidennen päivän jälkeen. Mutta ne kaksi viikkoa "tehohoitoa" ja usko parantumiseen kannatti, sillä Jippu on vihdoin, todellakin vihdoin, sen jälkeen pystynyt itsensä nostamaan ylös, ja pystyy nyt itse "kuntouttamaan" itseään!

____________________________________________

Lyhyesti nyt koko Jipun sairastarina tässä:

- Jo pari kuukautta sitten Jipulla tuli virtsatievaivoja. Virtsaaminen oli hankalaa välillä. Sitä yritettiin hoitaa antibiooteilla ja ruokavalion muutoksilla, tuloksetta.

- 25.2. aamulla Jipun kunto yhtäkkiä romahti, se makasi kyljellään eikä pystynyt nousemaan ylös.

- Sain samana päivänä ajan eläinlääkärille. Iltapäivällä pääsimme vastaanotolle, ja Jippu laitettiin hetkeksi tippaan. Lääkäri tutki sitä, ja katsottiin ultraäänellä virtsateitä. Näytti että siellä olisi virtsakivi. Eläinlääkäri ei alkanut tiedon puutteen vuoksi sitä leikkaamaan.

- Vielä samana iltana soitin muita eläinlääkäreitä läpi, kuka osaisi leikata kanilta virtsakiven ja mahdollisimman pian. Lopulta tärppäsi, Oulun eläinklinikalta. Sain seuraavalle päivälle leikkausajan Jipulle.

- Yö kituutettiin, mutta selvittiin. Jippu ei noussut ylös kertaakaan.

- Leikkaukseen päästiin seuraavana päivänä, ja leikkaus sujui hyvin. Mutta! Eläinlääkäri kertoi ettei virtsakiveä löytynyt, vaan kohdussa oli ollut suuri kasvain, ja koko kohtu poistettiin. Mutta helpotus, nyt se vaiva olisi ohi, mikä ikinä olikaan. Ja kalliiksi tuli...

- Mutta eipä ne vaivat olleetkaan ohi. Jippu oli niin kipeä leikkauksenkin jälkeen, ettei suostunut nousemaan kyljeltään ylös. Muutaman päivän Jippu makasi aivan kyljellään, mutta kuitenkin söi/joi/papanoi/pissasi. Lopulta aloin nostamaan sitä itse eri asentoihin, ja pikkuhiljaa Jippu alkoi pysyä mahallaan niin, että jalat oli kuitenkin sivulla.

- Kahdeksan päivän ajan annoin vielä antibioottikuuria Jipulle piikittämällä. Lisäksi suun kautta kipulääkettä.

- Kokonaiset kaksi viikkoa Jippu vain makasi. Ei tehnyt elettäkään lähteäkseen liikkeelle. Syönti ja juonti onnistui kuitenkin, kun Jipulle annettiin ruoat ja juomat eteen, ja erittäin hyvin kaikki meni alas. Sitä mukaa sitä tuli uloskin, virtsaaminen ja papanointi toimi mallikkaasti, ja Jipun "vaippaa" sai vaihtaa usein (Jipun alla oli sanomalehtiä ja talouspaperia). Jippu olikin tuon kaksi viikkoa meillä omalla kämpällä, eikä kanihuoneessa. Mun oli kuitenkin kolme kertaa päivässä annettava ruoka, ja alusia vaihdettava vielä useammin. Olisi ollut hankala kulkea niin usein parin kilometrin päässä kotona kanihuoneessa.

- Kaksi viikkoa alkoi jo tuntua niin pitkältä, että aloin jo taas luopua toivosta. Vein Jipun takaisin kanihuoneeseen kotiin, ja pyrin käymään usein sen luona. Toivoin että Meemelin seura innostaisi sitä. Mutta ei... 

9.3. poistin tikit Jipun mahasta. Tikkien poiston jälkeen, kun näin että haava oli parantunut kunnolla, uskalsin nostella Jippua vähän enemmän. Mietimme kotona, että voikohan Jipun liikkumattomuus johtua siitä, että sen raajat ovat jo turtuneet ja kankistuneet kaikesta makaamisesta.
Nostin Jipun selälleen syliin, ja aloin liikutella sen raajoja, ja toivoa että kankeus katoaisi. Huomasin että Jippu ei tehnyt raajoillaan mitään liikettä. Yleensä kanit kipristelee varpaita ym. kun niihin koskee tai niitä venyttelee, mutta sitä en nähnyt Jipulla.

- Olikohan 12.3., kun Jippu otti pikkuhiljaa takajalat alleen. Ensin nostelin sitä siihen asentoon useamman kerran, ja lopulta se makasi kokoajan niin, että jalat eivät olleet enään sivuilla, vaan sen alla. Eturaajat eivät tosin ottaneet alleen..

- Aloitin eturaajojen kuntouttamisen.. Ajattelimme niistäkin, että ovat turtuneet, ja kankeat. Otin Jippua useammin syliin selälleen, hieroin ja ojentelin etutassuja. Yhdellä kertaa hieroin etutassuja kauan, ja tunsin yhtäkkiä nykivää liikettä "nilkan" kohdalla, jonka jälkeen alkoi tapahtuakin jotain. Pikkuhiljaa Jippu pystyi myös tekemään pieniä liikkeitä niillä itse (sylissä).

- Jippu alkoi lopulta liikkua, mönkimällä takajalkoja käyttäen! Mun itkussa oli pidättelemistä kun tajusin että tästä voi vielä tulla jotain. Etutassut ei vielä kunnolla ollut mukana, joten jatkoin niiden hieromista ja ojentelua. Pikkuhiljaa Jippu alkoi nostamaan itseään etutassuilla. Takajalat toimi joka päivä paremmin.

- Reilu viikko sitten Jippu pomppi ensimmäisen kerran itse ruokakupille syömään! Kyllä oli taas tippa linssissä... Jippu pystyi nyt itsenäisesti liikkumaan häkissä, pikkuhiljaa ylsi jo juomapulloon ja pystyi juomaan korkeammasta kupista vettä! Ja päivä päivältä näki kehityksen liikkeissä!

- Eilen tunsin taas suuren kehityksen Jipun voinnissa. Nostin sen hetkeksi lattialle jaloittelemaan. Se pomppi muina miehinä ovea kohti, ja innoissaan lähti jopa aulaan. Siellä se kuitenkin väsähti, ja jouduin nostamaan sen takaisin. Ainoa ongelma tosiaan enään on Jipun nopea väsyminen, ja osittain epävarmat liikkeet. Mutta silti joka päivä jaksaa liikkua kauemmin, joten tätä vauhtia uskon että täysin paraneminen on mahdollista <3 :)

____________________________________________________

Tästä tulikin melko pitkä teksti, mutta mulle tää on ollut jotenkin niin uskomaton 4 viikkoa, niin pakko hehkuttaa joka hetkeä. Alun järkytyksestä, pelosta ja epätietoisuudesta tähän päivään, kun Jippu on pikkuhiljaa kuntoutunut lähelle normaalia.
Se, että kukaan meistä, ei Jippu, minä eikä muut "hoitajat" (isä ja sisko) kertaakaan luovuttanut kokonaan, toi meidät tähän. :) Tiedän että Jippukaan tuskin enää montaa vuotta muutenkaan elää, mutta silti tuntui etten voi vielä jättää hyvästejä.. Ja Jippu oli niin reipas, kun se jaksoi sen kaiken. Sillä oli kipuja, mutta kertaakaan mun ei tarvinut sitä pakkoruokkia. Se söi itse joka päivä, ja joi vettä.

Ja eläinlääkäri kertoi leikkauksen jälkeisenä päivänä, että kaksi päivää jos vielä makaa, ei ole enää mitään tehtävissä. Nyt jos mulle vielä joku sanoo, että kanit on niin heikkoja eläimiä, en menis niin takuuseen.. :D Herkkiä kyllä, muttei niinkään heikkoja.

Toki tässä voi miettiä mikä olisi ollut eettisesti oikein. Kanilla oli kuitenkin kipuja, kärsimystä tuona aikana. Mutta itse olen tullut siihen lopputulokseen, että niin kauan kun kani haluaa syödä/juoda itse, sillä on elinvoimaa tallella, ja parantuminen voi olla mahdollista. Ja kun lopputulos on tämä, niin olen onnellinen etten vienyt piikille Jippua, vaikka erittäin hilkulla oli.

Kuvat eiliseltä, Jippu treenailee lattialla ja Meemeli avustaa pesuissa <3




8 kommenttia:

MaiSu kirjoitti...

Upeaa ja hienoa että Jippu on jo paremmassa kunnossa!

Saara kirjoitti...

Kiinnostava postaus. Upeaa miten et luovuttanut Jipun kanssa vaan olet jaksanut hoitaa pupun kuntoon! :) Toivottavasti Jippu on pian täysin normaali! :)

Titta ja puput kirjoitti...

Hienoa! Tässä tippalinssissä lueskelin tekstiä..Jipulle ja sulle voimia!

Anonyymi kirjoitti...

Mistä huomasit virtsatietulehduksen? Omalla kanillani joka on arviolta samanikäinen on alkanu pissaamaan verta.. Täällä päin ei eläinlääkärit osaa tehdä asialle mitään, kani kuitenki syö ja liikkuu normaalisti. Epäilen itse kuitenki kystia kohdussa, koska nisätki ovat turvoksissa. Ei vain tee mieli lopettaa muuten hyvää peruskunnon omaavaa kania joka kuitenkin käyttäytyy normaalisti. Tietysti eläinlääkäri reissu toiselle paikkakunnalle on ajankohtainen kunhan ajan saisi asiantuntevalle el. Mietin myös raaskiiko vanhaa kania alkaa leikkuuttamaan... kuntoa kyllä riittäisi parantumiseen..

Manda kirjoitti...

Anonyymi:
Aloin epäillä virtsatietulehdusta, sillä Jippu pissasi välillä vaikeannäköisesti (nosti pepun ylös, ponnisteli paljon). Noin vuosi sitten Jipun veli Meemeli nimittäin kärsi samasta ongelmasta, ja se hoidettiin virtsatietulehduksena antibiootilla onnistuneesti.

Mutta Jipun tilanteessahan tuo ei sitten johtunutkaan tulehduksesta, vaan kohdun kasvain oli todennäköisesti painanut virtsateitä sen verran, että pissaaminen hankaloitui. :/ Tosin, aiemmin eläinlääkärillä käydessämme pissanäytteessä näytti olevan hieman verta (testi näytti), että olisko ollu lisäksi se tulehdus, en tiedä. Ohi on kuitenkin nyt kaikki mennyt, ja pissa tulee normaalisti. :)

Jos kanilla on virtsassa verta, kyseessä tosiaan voi hyvinkin olla se virtsatietulehdus. Täällä meillä päin saa myös matkustaa että pääsee osaavalle eläinlääkärille. "luottoeläinlääkärimme" on 60km:n päässä, ja tämä jossa kävimme Jipun leikkauttamassa, on 100km:n päässä. Saatan kyllä siirtää kaikki asiointini tuonne 100km:n päähän Ouluun, sillä siellä näytti olevan enemmän tietoa/kokemusta näistä pieneläimistä.

Meemelillä virtsatietulehdukseen tepsi Xeden-antibioottikuuri. Se on jotain kissoille tarkoitettua. Olisiko teidän mahdollista lähieläinlääkäriltä kysyä määrättäväksi jotain tällaista kuuria, ja kokeilla olisiko kyseessä tosiaan vain se tulehdus?
Noista nisistä, meillä on aiemmin ollut kaksikin naarasta, joilla oli pitkiä aikoja nisät turvoksissa. Toisella oli koko loppuikänsä, 3-vuotiaasta lähes 7-vuotiaaksi. Se oli vain joku hormonaalinen ongelma, mutta varmasti voi olla yhteydessä muihinkin vaivoihin. Nyt kun aloin miettimään niin tällä kanilla tuntui suuri kasvain vatsanalueella, ennenkuin lopetettiin. Olisko liittynyt nisiin...

Mutta nuo kohdun ongelmat on kyllä niin yleisiä naaraskaneilla, että ei ollenkaan sekään poissuljettu vaihtoehto.. Paras toki olisi jos pääsisit eläinlääkärille, joka pystyy tutkimaan kohdunkin (ultraäänellä tai röntgenillä?). Ultraäänellä heikosti näkee, mutta isommat epämääräiset möllykät kyllä löytyy.

Jos kani vaan on hyvässä kunnossa, ja asiantunteva eläinlääkäri (on leikannut aiemmin kaneja tai jyrsijöitä), niin mielestäni leikkaus on kokeilemisen arvoinen juttu, jos sille on tarvetta.

Toivottavasti asia selviää, ja kani paranisi!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos pitkästä vastauksesta!
Kani tosiaan on röntgenkuvattu vuosi sitten eikä ollut silloin edes virtsakiviä... Itsekkin käytän Oulussa akuutissa, siellä olen saanut parhaan palvelun eläimilleni.
Tosiaan kun seuraava käynti sinne suuntaan on niin poikean kyllä taas siellä Akuutissa, vaikka veren tuleminen on loppunut... saavat arvioida tilanteen miten toimitaan.
Huomasitko tulehduksien aikana muuta erilaista käyttäytymistä kaneissa? Söivätkö normaalisti vai näyttivätkö kipua ulos päin?

Manda kirjoitti...

Virtsakivi ja virtsatietulehdukset pystytään ainakin pissanäytteestä tutkimaan, olen kuullut että Akuutissa olis ihan oma laboratoriokin jossa voidaan tutkia näytteitä(?). Että jos vaan pääsette käymään, niin pissanäytteen antamalla pupulta varmaan vois selvitä paljon, jos epäilee pissaongelmia! Tuo verivirtsaisuuskin saattaa olla "hetkittäistä", ettei välttämättä kokoajan näy silmin katsottuna virtsassa. Teidän kanilla ei siis ollut vielä mitään muita vaivoja, kuin tuo veri pissassa?

Meemelillä virtsatieongelmien epäilyt alkoi oikeastaan ensin tosi sakkaisesta virtsasta. Kerran se oli sotkenut koko häkin "jänkkimäisellä" valkoisella pissalla, silloin soitin eläinlääkärin. Olin myös aiemmin huomannut lievää laihtumista Meemelillä, vaikka se söi ja joi normaalisti. Kipuja se näytti sitten istumalla kummallisessa "kyyryasennossa", ja pissatessa nosti pyllyään ylös. Tuota sakkaista virtsaa oli esiintynyt jo viikkoja aiemminkin, mutta ei niin voimakkaasti kuin sillä viimeisellä kerralla. Se lievä sakkapissakin tuli aina jaksoina, parin päivän ajan saattoi tulla ja viikon verran oli poissa, niin en osannut ottaa sitä heti vakavasti..

Itse en tosiaan ole tuolla Akuutissa käynyt, mutta olen kuullut lähinnä hyvää sieltä! Oon sieltä joskus koittanut aikoja kysyä, mutta tahtoo olla jonoa aina paljon... Me siis käytiin Oulun eläinklinikalla Jippu leikkauttaan, ja siellä oli tosi hyvä palvelu myös :)

Maria kirjoitti...

Hui että! Onpa ollu kyllä rankka kokemus varmasti kaikinpuolin. Paljon toipumisia Jipulle! ♥

Lisää luettavaa: