25.3.2014

Elämä voittaa! (katso kuvat alla!)

Tuntuu että olen päässyt todistamaan jotain ihmeparantumista.. :D
Jippu on nimittäin pikkuhiljaa kuntoutunut aivan uskomattoman hyvin, ja nyt jo pomppii ja juoksentelee!!

Se, että kani makaa kyljellään/mahallaan kaksi viikkoa, ei vaikuta enään kovin hyvältä. Kyllä mulla oli itselläkin toiveet erittäin vähissä, ja lopettaminen oli ihan hilkulla viidennen päivän jälkeen. Mutta ne kaksi viikkoa "tehohoitoa" ja usko parantumiseen kannatti, sillä Jippu on vihdoin, todellakin vihdoin, sen jälkeen pystynyt itsensä nostamaan ylös, ja pystyy nyt itse "kuntouttamaan" itseään!

____________________________________________

Lyhyesti nyt koko Jipun sairastarina tässä:

- Jo pari kuukautta sitten Jipulla tuli virtsatievaivoja. Virtsaaminen oli hankalaa välillä. Sitä yritettiin hoitaa antibiooteilla ja ruokavalion muutoksilla, tuloksetta.

- 25.2. aamulla Jipun kunto yhtäkkiä romahti, se makasi kyljellään eikä pystynyt nousemaan ylös.

- Sain samana päivänä ajan eläinlääkärille. Iltapäivällä pääsimme vastaanotolle, ja Jippu laitettiin hetkeksi tippaan. Lääkäri tutki sitä, ja katsottiin ultraäänellä virtsateitä. Näytti että siellä olisi virtsakivi. Eläinlääkäri ei alkanut tiedon puutteen vuoksi sitä leikkaamaan.

- Vielä samana iltana soitin muita eläinlääkäreitä läpi, kuka osaisi leikata kanilta virtsakiven ja mahdollisimman pian. Lopulta tärppäsi, Oulun eläinklinikalta. Sain seuraavalle päivälle leikkausajan Jipulle.

- Yö kituutettiin, mutta selvittiin. Jippu ei noussut ylös kertaakaan.

- Leikkaukseen päästiin seuraavana päivänä, ja leikkaus sujui hyvin. Mutta! Eläinlääkäri kertoi ettei virtsakiveä löytynyt, vaan kohdussa oli ollut suuri kasvain, ja koko kohtu poistettiin. Mutta helpotus, nyt se vaiva olisi ohi, mikä ikinä olikaan. Ja kalliiksi tuli...

- Mutta eipä ne vaivat olleetkaan ohi. Jippu oli niin kipeä leikkauksenkin jälkeen, ettei suostunut nousemaan kyljeltään ylös. Muutaman päivän Jippu makasi aivan kyljellään, mutta kuitenkin söi/joi/papanoi/pissasi. Lopulta aloin nostamaan sitä itse eri asentoihin, ja pikkuhiljaa Jippu alkoi pysyä mahallaan niin, että jalat oli kuitenkin sivulla.

- Kahdeksan päivän ajan annoin vielä antibioottikuuria Jipulle piikittämällä. Lisäksi suun kautta kipulääkettä.

- Kokonaiset kaksi viikkoa Jippu vain makasi. Ei tehnyt elettäkään lähteäkseen liikkeelle. Syönti ja juonti onnistui kuitenkin, kun Jipulle annettiin ruoat ja juomat eteen, ja erittäin hyvin kaikki meni alas. Sitä mukaa sitä tuli uloskin, virtsaaminen ja papanointi toimi mallikkaasti, ja Jipun "vaippaa" sai vaihtaa usein (Jipun alla oli sanomalehtiä ja talouspaperia). Jippu olikin tuon kaksi viikkoa meillä omalla kämpällä, eikä kanihuoneessa. Mun oli kuitenkin kolme kertaa päivässä annettava ruoka, ja alusia vaihdettava vielä useammin. Olisi ollut hankala kulkea niin usein parin kilometrin päässä kotona kanihuoneessa.

- Kaksi viikkoa alkoi jo tuntua niin pitkältä, että aloin jo taas luopua toivosta. Vein Jipun takaisin kanihuoneeseen kotiin, ja pyrin käymään usein sen luona. Toivoin että Meemelin seura innostaisi sitä. Mutta ei... 

9.3. poistin tikit Jipun mahasta. Tikkien poiston jälkeen, kun näin että haava oli parantunut kunnolla, uskalsin nostella Jippua vähän enemmän. Mietimme kotona, että voikohan Jipun liikkumattomuus johtua siitä, että sen raajat ovat jo turtuneet ja kankistuneet kaikesta makaamisesta.
Nostin Jipun selälleen syliin, ja aloin liikutella sen raajoja, ja toivoa että kankeus katoaisi. Huomasin että Jippu ei tehnyt raajoillaan mitään liikettä. Yleensä kanit kipristelee varpaita ym. kun niihin koskee tai niitä venyttelee, mutta sitä en nähnyt Jipulla.

- Olikohan 12.3., kun Jippu otti pikkuhiljaa takajalat alleen. Ensin nostelin sitä siihen asentoon useamman kerran, ja lopulta se makasi kokoajan niin, että jalat eivät olleet enään sivuilla, vaan sen alla. Eturaajat eivät tosin ottaneet alleen..

- Aloitin eturaajojen kuntouttamisen.. Ajattelimme niistäkin, että ovat turtuneet, ja kankeat. Otin Jippua useammin syliin selälleen, hieroin ja ojentelin etutassuja. Yhdellä kertaa hieroin etutassuja kauan, ja tunsin yhtäkkiä nykivää liikettä "nilkan" kohdalla, jonka jälkeen alkoi tapahtuakin jotain. Pikkuhiljaa Jippu pystyi myös tekemään pieniä liikkeitä niillä itse (sylissä).

- Jippu alkoi lopulta liikkua, mönkimällä takajalkoja käyttäen! Mun itkussa oli pidättelemistä kun tajusin että tästä voi vielä tulla jotain. Etutassut ei vielä kunnolla ollut mukana, joten jatkoin niiden hieromista ja ojentelua. Pikkuhiljaa Jippu alkoi nostamaan itseään etutassuilla. Takajalat toimi joka päivä paremmin.

- Reilu viikko sitten Jippu pomppi ensimmäisen kerran itse ruokakupille syömään! Kyllä oli taas tippa linssissä... Jippu pystyi nyt itsenäisesti liikkumaan häkissä, pikkuhiljaa ylsi jo juomapulloon ja pystyi juomaan korkeammasta kupista vettä! Ja päivä päivältä näki kehityksen liikkeissä!

- Eilen tunsin taas suuren kehityksen Jipun voinnissa. Nostin sen hetkeksi lattialle jaloittelemaan. Se pomppi muina miehinä ovea kohti, ja innoissaan lähti jopa aulaan. Siellä se kuitenkin väsähti, ja jouduin nostamaan sen takaisin. Ainoa ongelma tosiaan enään on Jipun nopea väsyminen, ja osittain epävarmat liikkeet. Mutta silti joka päivä jaksaa liikkua kauemmin, joten tätä vauhtia uskon että täysin paraneminen on mahdollista <3 :)

____________________________________________________

Tästä tulikin melko pitkä teksti, mutta mulle tää on ollut jotenkin niin uskomaton 4 viikkoa, niin pakko hehkuttaa joka hetkeä. Alun järkytyksestä, pelosta ja epätietoisuudesta tähän päivään, kun Jippu on pikkuhiljaa kuntoutunut lähelle normaalia.
Se, että kukaan meistä, ei Jippu, minä eikä muut "hoitajat" (isä ja sisko) kertaakaan luovuttanut kokonaan, toi meidät tähän. :) Tiedän että Jippukaan tuskin enää montaa vuotta muutenkaan elää, mutta silti tuntui etten voi vielä jättää hyvästejä.. Ja Jippu oli niin reipas, kun se jaksoi sen kaiken. Sillä oli kipuja, mutta kertaakaan mun ei tarvinut sitä pakkoruokkia. Se söi itse joka päivä, ja joi vettä.

Ja eläinlääkäri kertoi leikkauksen jälkeisenä päivänä, että kaksi päivää jos vielä makaa, ei ole enää mitään tehtävissä. Nyt jos mulle vielä joku sanoo, että kanit on niin heikkoja eläimiä, en menis niin takuuseen.. :D Herkkiä kyllä, muttei niinkään heikkoja.

Toki tässä voi miettiä mikä olisi ollut eettisesti oikein. Kanilla oli kuitenkin kipuja, kärsimystä tuona aikana. Mutta itse olen tullut siihen lopputulokseen, että niin kauan kun kani haluaa syödä/juoda itse, sillä on elinvoimaa tallella, ja parantuminen voi olla mahdollista. Ja kun lopputulos on tämä, niin olen onnellinen etten vienyt piikille Jippua, vaikka erittäin hilkulla oli.

Kuvat eiliseltä, Jippu treenailee lattialla ja Meemeli avustaa pesuissa <3




13.3.2014

Parempaan päin?

Edellinen kirjoitus oli vähän itkua pidätellen kirjoitettu teksti Jipun huonosta kunnosta... Nyt on kuitenkin alkanut vihdoin tulla parempia merkkejä <3

Pari päivää sitten Jippu alkoi vähän mönkiä ja liikkua jotenkuten. Eilen se jo kykeni nostamaan itseään etutassuilla! Ruoka ja vesi maistuu edelleen hyvin, papanat on hyvän näköisiä ja pissa normaalia.

Tikit poistin Jipulta sunnuntaina. Leikkaushaava on melko pitkä, mutta parantunut erittäin hyvin. Iho on vähän kuiva sen ympäriltä, mutta siihen on laitettu rasvaa.

Nyt kun vaan tämä sama kehitys jatkuisi, ja Jippu saisi jalat kunnolla alleen :)

Tässä ruoka-ajalta kuva. Otettu pari päivää sitten,
 kun Jippu ei vielä jaksanut oikein nostaa itseään.
(Meemeli taustalla)


7.3.2014

2014 ei alkanutkaan niin hyvin...

Papanavaaran kuulumiset on jääny pitkältä aikaa taas päivittämättä... Reilun viikon ajan on eletty melko kurjaa aikaa, ja ongelmia on riittänyt. Tällä hetkellä on vähän kriittinen tilanne Jipun kannalta. :(
Itse olen ollut nyt työharjoittelussa vanhainkodilla. Elikkäs hoitotyötä on tullut tehtyä riittämiin, kun heti töistä tullessa on pitänyt mennä Jippua syöttämään, lääkitseen ja hoitamaan....

En ole oikeastaan edes halunnut kirjoittaa tästä aiemmin. En nimittäin ole halunnut kuulla tai vastaanottaa palautetta siitä että olen kamala kaninomistaja kun en lopeta kania tässä tilanteessa.
Nyt oon valmis ottaan nekin vastaan, kun on joutunut itse miettimään asiaa paljon...

Jipulla alkoi jo jonkun aikaa sitten (viikkoja aiemmin) tulla ongelmia virtsaamisen kanssa. Epäilin heti virtsatietulehdusta tai virtsakiveä, kun Meemelilläkin oli vuosi sitten se tulehdus. 
Soitin eläinlääkäriin jotta saisimme antibioottikuurin. Saimme 5pvän Ditrim-kuurin, eikä se auttanut.
Koitin tehdä kaikenlaisia muutoksia ruokavalioon, lukiessani enemmän tietoa virtsatieongelmista kaneilla. Amerikkalaisten sivuilta löytyy melko runsaasti tietoa ja miten kotona voidaan hoitaa.

Mikään ei tuntunut auttavan. Sain toiselta eläinlääkäriltä Xeden-antibioottiakin kuurin, mutta sekään ei tuntunut alkavan vaikuttaa. 
Eräs päivä Jipun kunto oli yhtäkkiä "romahtanut" ja se makasi kyljellään häkissä. Lähimme samana päivänä eläinlääkäriin 60km:n päähän. Eläinlääkäri katsoi Jippua ultraäänellä, ja näki valkoisen pallon jossain virtsarakon alueella, päättelimme että se on virtsakivi. Kyseinen eläinlääkäri ei uskaltanut alkaa leikkaamaan sitä, kun ei ollut kokemusta. Saimme kuitenkin taas eriä antibioottia mahdolliseen tulehdukseen, ja pyysin sellaista jonka voi pistää nahan alle. Suuhun väkisin laittaminen kun alkoi tuntua jo ikävältä... Opinpa nyt laittamaan kanille ihon alle pistoksenakin lääkkeen.

Paluumatkalla mietimme että täytyy Jipulle saada virtsakiven poistoleikkaukseen aika jonnekin. Samana iltana soitin eläinlääkäreitä läpi. Soitin ensin Akuuttiin Ouluun, mutta aika olisi saatu vasta parin päivän päähän. Soittelin viisi eri klinikkaa läpi, mutta kaikkiin en saanut edes yhteyttä. Lopulta sain ajan Oulun eläinklinikalle seuraavalle päivälle, eli viime viikon keskiviikolle.

Seuraavana päivänä siis matkasimme 100km eläinlääkärille. Jippu oli edelleen huonossa jamassa, makasi vain kyljellään. Silti söi ja joi, pissaa ei oikeastaan tullut.
Eläinlääkäri vaikutti asiantuntevalta, joten uskoin Jipun hänen käsiinsä. Sitte jäätiin odottelemaan soittoa että voi tulla kanin hakemaan... Hirvitti ja kammotti kaikki mitä leikkauksessa voisi sattua. Jipulla ikää tulee kuitenkin tänä vuonna jo 6 vuotta.

Muutaman tunnin kuluttua puhelu tuli. Jippu oli nyt leikattu ja hereillä. MUTTA.. Eläinlääkäri ei löytänytkään virtsakiveä. Rakossa oli kuulemma ollut vain vähän sakkaista virtsaa, joka ei sinänsä ole haitallista ja tulee pois itsekseen. Mutta kohdusta oli löytynyt kasvain. Eläinlääkäri oli samalla poistanut ilmeisesti koko kohdun. Näin ainakin muistan hänen sanoneen, noissa papereissa lukee vain "löydettiin kohtukasvain, mikä poistettiin kokonaan".

En missään välissä odottanut suuria enkä ihmeparantumisia. Toivoin kuitenkin että tästä nyt selvittäisiin.
Leikkauksen jälkeen Jippu ei kuitenkaan ole suostunut nousemaan ylös. Se vaan tahtoisi maata. Ilmeisesti sillä tekee kipeää johonkin kun se koittaa ottaa jaloilla vastaan. 
Jaloissa ei ole vikaa, ne toimivat muuten. 

Jippu on ollut muuten tosi reipas, se syö jopa enemmän kuin yleensä, ja juo. Syö myös paljon heinää. Pissaa tulee oikein hyvin nyt, ja papanatkin on alkanut olla aina vaan "paremman" näköisiä.
Olen pitänyt Jipun pepun alla sanomalehteä ja talouspaperia, ettei kastelisi niin itseään.

Jippu oli viikon verran täällä meidän kämpillä, jotta pystyin hoitamaan sitä jatkuvasti. Eilen vein sen takaisin kanihuoneeseen Meemelin luokse, vaikka vieläkään se ei oikein tahdo käyttää jalkojaan, vaan makaa "puolikylkiasennossa".
Olen koittanut "kuntouttaa" sitä, nostamalla välillä sen pystyasentoon jotta jaloille tulisi treeniä. Se näyttää sujuvan joka kerta vähän paremmin, koska alussa se ei halunnut tukea yhtään jaloilleen.

Oon saanut itkeä kyllä ihan tarpeeksi tämän reilun viikon ajan, kun joutunut miettimään Jipun lopettamista. Omantunnon tuskat jyllää myös kokoajan. Tiedän olevani itsekäs, pitämällä kania hengissä vain sen takia että se on niin tärkeä. Meemeli oli sen viikon ajan aivan alamaissa, kun Jippu oli muualla, ja voi sitä riemua kun eilen näkivät taas. Meemeli pesi Jippua niin kovasti että Jipun korvat jo alkoi punottaa.. Toinen syy on siis se, etten kestä katsoa Meemeliä yksin.

Kiteytettynä Jipun vointi tällä hetkellä:
+ Syö ja juo reilusti
+ Tarkkailee ympäristöä, korvat ja nenä pyörii
+ Ei ole laihtunut
+ Papanat koko ajan normaalempia, tulee paljon.
+ Pissaa tulee paljon, normaalin näköistä eikä sakkaa.
+ Nyt on alkanut ottaa vähän enemmän tukea jalkoilla nostettaessa
+ Leikkaushaavat parantuneet hyvin, huomenna voisi tikit poistaa
- Makaa vain kyljellään (pää kuitenkin ylhäällä, jalat kyljellään)
- Ei halua nousta itse
- Välillä jossain asennoissa näyttää kipeältä. Metacam kipulääkettä on annettu.

Nyt ei muuta kuin yritetään kaikkemme, mutta jos se kaikki ei riitä, niin täytyy asennoitua antamaan hyvästit rakkaalle. Vaikka olen siihen jo koittanut asennoituakin, mutta silti  tunteet vetää järjen edelle. Oon kyllä miettinyt, että tilanne olisi varmasti toinen jos kyseessä olisi joku muu kani, olisin saattanut jo viedä viimeiselle piikille. 
En oo ennen sitä edes tiedostanut, mutta jossain alitajunnassa on ollut ajatus siitä, että Jippu ja Meemeli on se viimeinen kanipari joka mulla on, sitten kun muista aika jättää. Enkä nyt pysty käsitteleen sitä ajatusta että Meemeli jäis yksin. Että ei olis enään Jippua ja Meemeliä, vaan pelkkä Meemeli. 

Ja jälleen kerran saan kirota nuo kasvaimet sinne alimpaan helv*ttiin... 

Lisää luettavaa: