21.11.2012

Tami Pampula -vuodatus

Tiedän että oon tehnyt jo aiemmin esittelypostauksen Taminesta, mutta mun on pakko ylistää sitä ihanuutta vielä vähän.. <3

Oon aina ajatellu että tottakai Jippu ja Meemeli on ne mun ihan tärkeimmät ja rakkaimmat kanit, kun ne on kasvanu ja eläny meillä koko elämänsä. Mutta sitten kuitenki kun mietin tarkemmin, niin kyllä se mulle merkityksellisin kani on Tami.

Tami täyttä vajaan 2kk:n päästä 6 vuotta. En voi käsittää enää tätä ajankulkua... Oon vaan tajunnut sen kamalan tosiasian, että mulla on menehtynyt yhteensä kolme kania, joista yksikään ei aivan päässyt 7 vuoden ikään. En halua että Tamin aika lähteä tulis vielä vuosiin...

Yleensäkin oon ihmetellyt että Tami on ollut "näinkin" pitkäikäinen, kun ottaa huomioon sen kaikki vaivat. Tamilla on ollu ihan vauvasta asti sellainen krooninen nuha, eli sen henki röhisee ja se aivastelee jatkuvasti. Tami on meidän kaneista se herkkämahaisin, välillä sillä on ongelmia kun suoli menee tukkoon, ja välillä sillä taas toimii turhanki vauhdikkaasti massu.
Tamine myös selvisi sisäkorvantulehduksesta, joka oli kyllä sitkas lähtemään pois, ja jätti jälkensäkin. Vielä lähes 2 vuoden jälkeen tuosta taudista, Tamilla tulee edelleen hetkiä jolloin sen tasapaino heittelee.




Tautien lisäksi Tamilla on ollu erittäin rikas elämä myös tapaturmien ja kömmähdysten kanssa... Kerran se oli saanut päänsä jumiin heinätelineeseen. Kerran se on jäänyt jumiin pakastimen alle. Kerran se on meinannu tipahtaa pää edellä metrin korkeudesta. Toisinaan Tami on löytynyt ämpäreistä, heinälaatikoista tai muista omistuisista paikoista...

Tami on semmoinen kani, josta oikein huokuu semmoista hyvää mieltä ja rakkautta, kunhan se on sillä tuulella. Eihän meistä kukaan ole aina iloinen ja tyytyväinen. Ei Tamikaan, ja Tami kyllä näyttää sen... Mutta se myös näyttää sen toisen, hempeän puolen itsestään. :) Tami on jotenkin niin inhimillinen olento kaniksi, kaikki sen tunteet ja olemus. Siksi sillä on jokin erityinen paikka mun mielessäni.

Nyt mua harmittaa niin kamalasti että en pysty olemaan Taminen kanssa, vaikka se on mulle niin kamalan tärkeä. Jos vaan pystyisin, ottaisin sen ja Handen tänne kerrostaloasuntoon. Jotenki ajatus siitä että Tami on pian 6-vuotias, pelottaa mua niin kamalasti, että tekis mieli vaan paijailla sitä kokoajan, ettei menetä hetkeäkään.
Vaikka eihän tässä nyt hätäpäivää pitäis olla, tuossahan se on kotona parin kilometrin päässä. :)

P.S. VOI RÄHMÄ! Blogger meinas että kuvatila loppu. :P

Ei kommentteja:

Lisää luettavaa: