4.9.2012

Uusia häkkejä!

Noin, sain kuvattua vähän valmistusvaihettakin tulevista häkeistä!
Sen verran tietoa näistä, että koko yhdellä häkillä on 160 x 70 x 60cm (leveys, syvyys, korkeus). Häkkeihin tulee 30cm korkeat jalat, mutta hätätilanteessa häkit voi myös koota kahden häkin kerroshäkeiksi. :)

Vanerina toimii tavallinen, 6,5mm paksu koivuvaneri. Pohja on 12mm paksua filmivaneria, ja siihen suunnitelmien mukaan tulis vielä päälle jotain kylpyhuonemattoa siivousta helpottamaan.

Tässä on ensin suunnitelma-luonnos jonka tein ihan aluksi. Pieniä muutoksia on tietenkin tullut häkkiä suunnitellessa, esim. nuo isot ovet eivät tulekaan kahtena kappaleena, vaan siihen tehdään yksi iso ovi.
  Vasemmalla puolella häkkiä on "ramppi-ovi", eli ovi aukeaa pystysuunnassa alas, jolloin se toimii samalla ovena, ja ramppina! Ramppioven koko suunniteltiin sen mukaan, että potta mahdutaan ottaan sitäkautta ulos..
  Oikealla kuvassa näkyvä "ikkuna" jäi suunnitelmista pois, mutta muuttuikin niin, että takaseinän yläosaan jää semmoinen rako, johon tulee verkkoa.
  Jaloiksi olen ostanut tavalliset huonekalujalat, joilla on korkeutta 30cm.

Kehikko

Kaksi "valmista" laatikkoa, ovet ym. härpäkkeet vaan puuttuu! Kuten kuvasta näkyy, häkit voidaan myös koota päällekkäin. :)


1 kommentti:

Hanski kirjoitti...

Moikka! Käyppä kattomassa mun blogin uusin postaus, siellä on jotain sulle :)

Lisää luettavaa: