22.8.2012

Ikävä on muillakin...

Kasperi on aivan raukka. Se ei käsitä että sen paras kaveri Peppiina on poissa... :(

Se ei oikein osaa mennä syömään... Ihan kuin se odottais että Peppi tulee ja menee eka ruokakupille. Kaspi istuu vaan kokoajan häkin oven edessä, ja koittaa päästä ulos. Yleensä se on viihtyny lähinnä häkissään, ja joskus käyny Pepin perässä jossain. Mutta nyt luulen että se haluais päästä kahtoon onko Peppi siellä ulkopuolella...


En oo oikein koskaan osannu inhimillistää kania tuommosessa asiassa, mutta nään kyllä Kasperista että se suree. Tai ihmettelee. 


Sillon kun meidän Nuppu kuoli, ja sen kaveri Safiiri jäi yksin, Safiiri ei ainakaan päällepäin näyttäny mitään kaipuun merkkejä. Oletin eka että se olis varmaan ihan murtunu, mutta kaikki jatkui sille normaalisti. 

Mutta Kasperista sen niin näkee. Jotenkin pahentaa omaa oloa aina se, kun näkee että jollain muullakin on niin kova "ikävä". En tiedä voiko sitä kanin olotilaa sanoa ikäväksi, en tiedä mitä se loppujen lopuksi on.. Onko se vain reagoimista uuteen tilanteeseen, vai osaako kani oikeasti kaivata ja surra.

Suuri seuraava suunnitelma on koettaa tulisiko Kasperista ja Biankasta ystävyksiä. Molemmat on semmosia, jotka vaikuttais kaipaavan kaveria rinnalleen, mutta pelkään että Bianka on niin äksyneiti että Kasperillaki menee aikaa tottua siihen..
Toivotaan että tulisivat vielä joskus toimeen. :)






Ei kommentteja:

Lisää luettavaa: