25.7.2011

Pikkuankka kasvaa jänikseksi..

Bianka on valitettavasti saanut hieman nolon lempinimen, Ankka..
No, mutta Ankka se on kasvanut valtavasti..! Kai se on jo kokoa Safiiri, tosin tietenkin jänismäisemmässä muodossa.

Murkkuikä on päällä, ja välillä näyttää että neiti ei tiedä miten päin olisi. Hyppii mm. päin seiniä, repii pöydältä tavaroita lattialle, juoksee jalkoissa ympyrää jnejne. Pahin säikähdys tuli eräs päivä, kun tulin reissusta kotiin, ja kun menin huoneeseeni, ei näkyny Biankaa missään.
Yleensä se tulee aina katsomaan. No, odotin ja odotin mutta ei. Lopulta alkoin kaivaan sohvan alta että onko sitä siellä. Aloin siirtämään yhtä tyynyä pois edestä jotta näkisin paremmin mutta missäs se neiti olikaan.. Tyynyn sisässä. :D Se oli ensin purrut reiän koristetyynynpäällisen, ja sitten vielä sen sisällä olleeseen tyynyyn, ja oli siellä jumissa. Onneksi ei ollut moksiskaan!

Kovin paljon en ole kerennyt kaneja ulkoiluttamaankaan.. Bianka sai vasta uudet valjaansa, joita kokeiltiin (ja oli hienot!), mutta murkkurallaa kun se ei tykkää olla valjaissa. Pitää harjotella. :D

Kaneja en oo edes kuvannu pitkään aikaan, mitä nyt Biankasta jotain huonolaatusia otin vasta. :D Tässä pari..




11.7.2011

Räkätti

Tämmönen söpöläinen oli meidän pihalla.. :D
Lisää luettavaa: